Mukana SDP:ssä

Pirjo Pälvi

Pirjo Pälvi (54) on ähtäriläinen värjäri, jolla riittää intoa luottamustoimiin ja itsensä kehittämiseen.


Ossi Lapisto

Ossi Lapisto (67) on ollut SDP:n jäsen liki 30 vuotta. Eläkkeelle jäätyään hän on aktivoitunut Hämeenlinnan paikallistoiminnassa.


Jani Kokko

Jani Kokko (22) lähti täysillä mukaan politiikkaan viime vuoden kunnallisvaaleissa ja tuli valituksi Muuramen valtuustoon.


Eila Hyvönen

Kemijärveläinen Eila Hyvönen (68) on ollut SDP:n jäsen tammikuusta 1977 saakka.
- Koen tärkeäksi, että voin edelleen toimia aktiivisesti mukana.


Rinna Kullaa

Rinna Kullaa liittyi SDP:n jäseneksi tänä vuonna sen jälkeen, kun oli ollut mukana eurovaalien kampanjatyössä.


Janne Hohti

Janne Hohti (40) oli toiminut jo pitkään ammattiyhdistysliikkeessä ennen kuin liittyi SDP:hen. Puolueen kautta mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen ja työntekijöiden asemaan lisääntyvät.


Petteri Lahti

Petteri Lahti (35) lähti mukaan SDP:n toimintaan kuntavaalien myötä. Kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen on kaiken aikaa lisääntynyt.


Sonia Meltti

Sonia Meltti (27) kiinnostui politiikasta opintojensa alkuvaiheessa.
-Valitsin sosialidemokraatit, koska olen vasemmistolainen. Se sulki pois vihreät.


Julkaise syötteitä